|

Kiinteistöjen riskienarviointia sekä vuokraneuvonantoa Molok Oy:n toimitilahankkeeseen

Kiinteistöjen riskienarviointia sekä vuokraneuvonantoa Molok Oy:n toimitilahankkeeseen

Molok Oy on suomalainen jätteiden syväkeräysastioita valmistava ja markkinoiva yritys. Yritys on perustettu vuonna 1991 ja Molok liittyi vuonna 2023 yrityskaupan myötä SULO Groupiin osaksi maailmanlaajuista jätekeräysratkaisujen markkinajohtajaa. Yli 30 toimintavuotensa aikana Molok on laajentunut kansainväliseksi yritykseksi, jonka tuotteet ja brändi tunnetaan ympäri maailmaa.

Yhtiölle tuli ajankohtaiseksi löytää tulevaisuuden tarpeilta varten toimivammat tilat niin toimivuutensa kuin logististen ominaisuuksienkin puolesta. Uudet ja toimivat tilat löytyivät Joscon Oy:n avustuksella Ylöjärveltä. Tilat tarjoavat kokonsa puolesta Molokille n. 10.000m2 tehdas- ja toimistotilat isoine piha-alueineen.

Ammattilaisten laaja-alainen tuki avain onnistumiseen

Yhtiön kannalta muutto uusiin tiloihin on mittava investointi tulevaisuutta varten. Olemme tehneet ison strategisen päätöksen ja meille yhtiönä tilojen toimivuus on ensisijaisessa asemassa tuotteidemme toimitusketjujen varmistamiseksi. Josconin kanssa koimme alusta asti, että saamme palvelun, jota me tarvitsemme ja johon voimme luottaa. Olemme yhdessä tiiminä toimineet yhteisen tavoitteen suuntaan ja saaneet aikaan sovitut lopputulokset, joiden varaan meidän on helppo rakentaa tulevaisuutta Ylöjärven uusissa tiloissamme, toteaa Molok Oy Toimitusjohtaja Teemu Kovero.

Molokin tulevaisuuden kehityksessä uudet tilat merkittävässä roolissa

Molokille siirtyminen uusiin toimiviin tiloihin oli strategisesti tärkeässä roolissa, kun mietimme yrityksen tulevaisuuden tarpeita. Nykyisissä tiloissa toiminta ei kaikilta osin ollut logistisesti eikä myöskään työturvallisuutensa puolesta tarvittavalla tasolla, eivätkä ne siten tukeneet riittävästi Molokin kaltaisen teollisen toimijan tarpeita. Olemmekin erittäin tyytyväisiä aikaansaatuun päätökseen siirtyä uusiin tiloihin Ylöjärvelle. Yhtiölle päätös oli merkittävä ja iso prosessi, johon saimme Josconilta korvaamatonta apua ja asiantuntemusta päätöstemme tueksi, toteaa Molok Oy:n Projektista vastaava kehityspäällikkö Ari Halttunen.

 

”Yhteistyö Josconin kanssa on ollut mutkatonta ja kustannustehokasta”

– Ari Halttunen, Kehityspäällikkö Molok Oy

 

Parasta Josconissa

1

Kiinteistösopimusasioiden syvällinen tunteminen

2

Tekee sen mitä lupaa

3

Joustavuus

Lue lisää palveluista

Josconin laaja osaaminen antaa turvaa päätöksille

Molok asiakkuutena oli Josconin palveluiden tuotannolle jälleen kerran erittäin hieno kokonaisuus ja mainio esimerkki tekemisestämme. Meille projekti näytteli ensisijaisesti hyvää yhteistyötä Molokin henkilöstön sekä eri yhteistyökumppaneiden välillä, josta olemme erityisen kiitollisia. Kokonaisuudessaan voimme jälleen kerran todeta, että erityisesti kokemus puhtaasti kenttätyöskentelystä ylläpidon, rakennuttamisen sekä kiinteistöjohtamisen parista tuovat merkittäviä etuja asiakkaillemme vuokraneuvotteluun sekä neuvonantotehtäviin muutostilanteissa. Kokonaisvaltainen osaaminen tuo paljon helpotusta kokonaisuuden hallintaan ja ajattelutapaan.

Jokaisessa projektissa on kuitenkin omat haasteensa, kuten tässäkin. Erityisen haastava oli projektin aikataulu sekä muutokset, joihin törmäsimme. Hanke saatiin lopulta vietyä maaliin yhteisesti asetettujen tavoitteidemme mukaisesti ilman kokonaistavoitteen muuttumista.

” Molokin hanke oli oiva esimerkki Josconin muuntojoustavuudesta eri hankkeen vaiheisiin ja muuntautumiskykyyn eri toimialueiden välillä. Markkinassa ei ole montaa toimijaa, joka kykenee ymmärtämään teollisuuden tarpeita siinä missä puhutaan leikkaussalien rakentamisesta tai kiinteistöjen ylläpidon johtamisesta. Laaja-alaista osaamista sekä muuntautumiskykyämme pystyimme hyödyntämään tehokkaasti tämän projektin aikana, josta olen erittäin kiitollinen Molokille luottamuksesta tekemistämme kohtaan”.

– Joni Härkönen, Toimitusjohtaja Joscon Oy

 

Lisätietoja 

Ari Halttunen Molok Oy, 040 542 9732, ari.halttunen@molok.com

Joni Härkönen, Joscon Oy, 040 512 6385, joni.harkonen@joscon.fi

 

 

Lue lisää Molok Oy:stä: www.molok.com 


Merus Power

Merus Power Oyj – Neuvonantopalvelut

Merus Power Oyj Neuvonantopalvelut: Kokonaisvaltaista neuvonantoa ja hankejohtamista asiakkaan tarpeet tunnistaen. Lue referenssistä yhteistyöstä.

© Joscon Oy 2024
× Ota yhteyttä