|

Trevian Asset Management Oy ja Joscon Oy yhteistyösopimukseen kiinteistöjohtamisen palveluista kauppakeskus Skanssiin

Trevian Asset Management Oy ja Joscon Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen Trevianin hallinnoiman kauppakeskus Skanssin teknisen kiinteistöjohtamisen sekä energianhallinan palveluista. Sopimuksen myötä Joscon Oy tuottaa kauppakeskukseen laadukkaat kiinteistöjohtamisen palvelut sekä vastaa kohteen energiahallinnan kehittämisestä.

Kauppakeskus Skanssi on valmistunut vuonna 2009. Kauppakeskuksen bruttopinta-ala on noin 130 000 m2 ja liiketiloille vuokrattava pinta-ala on 38 000 m2. Kauppakeskuksen uusi omistaja on sijoittajaryhmä, jonka suurin omistaja on Swiss Life Asset Managersin hallinnoima rahasto Pohjoismaissa. Swiss Life Asset Managers on yksi Euroopan johtavista institutionaalista kiinteistösijoittajista. Trevian Asset Management Oy ottaa vetovastuun Skanssin kaupallisesta johtamisesta ja kehittämisestä. Trevian on toiminut kaupassa Swiss Life Asset Managersin neuvonantajana ja on mukana itse myös merkittävänä sijoittajana. Alkavan sopimuksen tavoitteena on kehittää aktiivisella ylläpidolla kohteen palveluiden laatua. Käyttäjä- ja asiakastyytyväisyys ovat myös merkittävässä osassa nyt solmitun sopimuksen tavoitteita, joista osapuolet eivät halua tinkiä.

”Josconin kanssa tehty sopimus mahdollistaa kauppakeskuksen laadukkaan haltuunoton, hallinnan sekä energiatehokkuuden. Joscon onnistui vakuuttamaan meidät tarjouksella sekä tarjouksen takana olevalla kovalla ammattitaidolla, jonka pohjalta päätös yhteistyöstämme oli helppo tehdä. Aiempi yhteistyömme on myös osoittanut Josconin kyvykkyyden vastata alan tarpeisiin. Josconin laaja-alainen ymmärrys kiinteistöalan toimijoiden tarpeista, niin kiinteistön omistamisen kuin hallinnoinninkin kautta antaa kyvykkyyttä palvella meitä ja asiakkaitamme paremmin tulevaisuudessa. Nämä keskeiset asiat olivat merkityksellisiä tekemässämme päätöksessä valita Joscon palveluntuottajaksi ja kumppaniksemme Kauppakeskus Skanssin hoitoon” kertoo Trevian Asset Managementin kauppakeskus- ja liikekiinteistöjen toimialajohtaja Anni Tenhunen.

”Olemme erittäin tyytyväisiä nyt tehdystä sopimuksesta ja kiitämme Treviania valinnastamme heidän strategiseksi kumppanikseen kauppakeskus Skanssin hallinnointiin. Koemme, että meillä on kykyä ja mahdollisuuksia nähdä taustojemme vuoksi asiakkaidemme tarpeet eri tavalla. Kauppakeskus Skanssi on hieno, mutta samalla haastava kohde hallinnoitavaksi ja otammekin haasteen innolla vastaan. Nyt sovittu kauppa vahvistaa Josconin asemaa valtakunnallisessa markkinassa kiinteistöjohtamisen, rakennuttamisen ja neuvonantopalveluiden saralla ja täten mahdollistaa yhtiön laaja-alaisen kehittämisen niin palveluiden kuin maantieteellisen kattavuudenkin osalta. Asiakkaamme löytävät Josconin jatkossa niin Tampereelta, Helsingistä kuin Turustakin. Näemme tämän isona luottamuksenosoituksena yritystämme kohtaan ja samalla tunnustuksena hyvin tehdystä työstä aiemman yhteistyömme osalta” iloitsee Josconin liiketoimintajohtaja Jarno Lintunen.

Lisätietoja:

Anni Tenhunen
Head of Retail Team, Trevian Asset Management Oy
anni.tenhunen@trevian.fi
040 725 6005

Jarno Lintunen
Liiketoimintajohtaja, Joscon Oy
jarno.lintunen@joscon.fi
044 783 8519


Ajankohtaista

Lue kaikki

Uusi kiinteistöpäällikkö Skanssiin – Ari Mikkola aloittaa Josconilla

Kauppakeskus Skanssin tiimissä tapahtuu muutoksia, kun Ari Mikkola aloittaa Joscon Oy:llä ja ottaa vastuun Skanssin kiinteistöpäällikön tehtävistä 21.5. alkaen. Trevian Asset Management ja Joscon Oy solmivat huhtikuun alussa sopimuksen Skanssin teknisistä kiinteistöjohtamisen ja energianhallinnan palveluista. Kohteen haltuunotto sujui ripeästi, ja osapuolten suureksi onneksi Skanssin entinen kiinteistöpäällikkö Risto Kauppila, saatiin houkuteltua palaamaan eläkepäiviltään tukemaan siirtymävaiheessa. Hänen esimerkillinen asenteensa ja

Joscon ja Ilves-Hockey yhteistyösopimukseen kaudesta 2025-2026

Joscon ja Ilves-Hockey yhteistyösopimukseen kaudesta 2025-2026 ”Ilveksen tukeminen on Josconin arvojen mukainen tapa tuoda esille meille tärkeitä asioita. Yhteiskuntavastuullisuus ja urheilun tukeminen sekä jo kahden kauden aikana erinomaisesti sujunut yhteistyö sai näin luontevan jatkumon tulevalle kaudelle. Koska olemme saaneet paljon hyvää yhteistyöstämme, haluamme jatkaa samalla tiellä eteenpäin” – iloitsee Joni Härkönen Josconin perustaja ja toimitusjohtaja.

Juhani Hiippavuori nimitetty Joscon Oy:n johtajaksi kiinteistöjohtamisen palveluihin

Joscon vahvistaa asiantuntijapalveluitaan, kun Juhani Hiippavuori siirtyy yhtiöön johtamaan kiinteistöjohtamisen palveluita 12.5.2025 alkaen. Josconin asiakaslähtöisten kiinteistöjohtamisen palveluiden kysyntä on ollut kevään aikana erinomaista. Vahva kysyntä pohjautuu vahvaan markkinatuntemukseen sekä yhtiön kokonaisvaltaisiin kiinteistöalan asiantuntijapalveluihin. Nyt tehdyllä nimityksellä vahvistamme jo ennestään laadukkaita kiinteistöjohtamisen palveluitamme. Nimityksen yhteydessä voimme samalla iloksemme kertoa, että Josconin palvelukehitys jatkuu ​voidaksemme​ jatkossa palvella

© Joscon Oy 2025