Vuoden alussa käynnistynyt vuokra- ja taloushallinnon palvelukokonaisuus on jo herättänyt kiinnostusta ja kysyntää. Kysyntään vastatakseen Joscon on nimittänyt KTM Sandra Mandribasin controlleriksi. Mandribas on aloittanut työssään maaliskuussa.
– Ensimmäiset viikot Josconilla ovat olleet vauhdikkaita. Onnekseni minut on otettu hyvin lämpimästi vastaan ja olen saanut perehtyä töihin hyvän yhteisön ympäröimänä. Josconin ensimmäisenä controllerina pääsen muokkaamaan työnkuvaa ja vaikuttamaan siihen, millaiseksi Josconin taloushallinto muovautuu, Sandra kertoo.
Mandribas on työskennellyt aiemmin muun muassa CBRE Finlandilla. Josconilla Sandran vastuualueena ovat ensisijaisesti kulunhallintapalvelu, asiakasyhtiöiden kirjanpidon ohjaaminen sekä raportointi.
– Sandra on vanha kollegani, jonka kanssa yhteistyö on aina todella mutkatonta. Hänellä on juuri oikeanlaista kokemusta asiakasraportoinnista ja talouden prosesseista, ja hän tekee todella hyvää työtä. Sandran tuoreet näkemykset sekä vahva kiinnostus raportoinnin kehittämiseen ja teknisiin ratkaisuihin tuovat erinomaisen lisän toimintaamme. Olen todella iloinen, että Sandra on mukana matkassamme ja pääsemme edistämään talouspalveluiden kokonaisuutta entistäkin parempaan suuntaan, Josconin talouspäällikkö Hanna-Riikka Pynnönen kertoo.
