|

Joscon ja Ilves-Hockey yhteistyösopimukseen kaudesta 2025-2026

Joscon ja Ilves-Hockey yhteistyösopimukseen kaudesta 2025-2026

”Ilveksen tukeminen on Josconin arvojen mukainen tapa tuoda esille meille tärkeitä asioita. Yhteiskuntavastuullisuus ja urheilun tukeminen sekä jo kahden kauden aikana erinomaisesti sujunut yhteistyö sai näin luontevan jatkumon tulevalle kaudelle. Koska olemme saaneet paljon hyvää yhteistyöstämme, haluamme jatkaa samalla tiellä eteenpäin” – iloitsee Joni Härkönen Josconin perustaja ja toimitusjohtaja.

 

”On hienoa, että Josconin kaltaiset toimijat näkevät meissä aidon kumppanuuden sekä arvostaa tekemäämme työtä urheilun ja erityisesti jääkiekon saralla. Luonnollisesti toimintamme vaatii vahvoja tukijoita, joita myös osaltaan Joscon arvojensa perusteella noudattaa. Tästä on hienoa lähteä uuteen kauteen uusin kuvioin ja tavoittein – toteaa Matti Härkönen Ilves Hockeyltä.

 


Ajankohtaista

Lue kaikki

Joona Tiilinen aloittanut energia-asiantuntijana Josconilla

Meillä on ilo toivottaa Joona Tiilinen tervetulleeksi Josconin tiimiin energia-asiantuntijan tehtävään. Joona työskentelee pääkaupunkiseudulta käsin ja tuo mukanaan vahvan teknisen osaamisen sekä tuoreen näkökulman kiinteistöjen energiatehokkuuden kehittämiseen. Energiatekniikan diplomi-insinöörinä ja usean vuoden lämpöpumppuhankkeiden parissa työskennelleenä Joonalla on erinomainen kyky analysoida rakennusten energiankulutusta ja tunnistaa konkreettisia säästömahdollisuuksia. Hän tukee laajasti projektiorganisaatiota hankkeissa ja tekee tiivistä yhteistyötä

Josconin Pääkaupunkiseudun toimisto Technopoliksen tiloihin

Pääkaupunkiseudun tiimin vahvistuessa oli aika siirtyä tiloihin, jotka vastaavat paremmin sekä arjen tekemisen tarpeisiin että tulevaisuuden suunnitelmiin. Jatkossa Josconin pääkaupunkiseudun toimisto löytyy osoitteesta Tekniikantie 12, Espoo. Uudet tilat tarjoavat modernit puitteet, joissa tiimin ja yrityksen kasvulle on tilaa pitkälle tulevaisuuteen. ”Kasvu vaatii oikeanlaiset puitteet, ja on hienoa, että Joscon on löytänyt meiltä Espoosta toimitilat, jotka

Laura Jokinen aloittanut projekti-insinöörinä Josconilla

Meillä on ilo toivottaa Laura Jokinen tervetulleeksi Josconin tiimiin projekti-insinöörin tehtävään. Laura tukee vahvasti koko projektiorganisaatiota useissa tilahankkeissa, ja hänen panoksensa vahvistaa entisestään tiimimme kykyä toteuttaa laadukkaita ja asiakaslähtöisiä projekteja. Laura tuo mukanaan tuoretta näkökulmaa ja vahvaa osaamista, jota hyödynnetään monipuolisesti projektien eri vaiheissa. Hänen roolinsa kattaa muun muassa projektien valmistelua ja johtamista, dokumentaatiota, kustannusseurantaa

© Joscon Oy 2025